Sanna on kuluttajakäyttäytymisen, brändäyksen, sekä uutuustuotteiden lanseerausten osaaja. Hän on ensimmäisenä Venäjällä lanseerannut menestyksellisesti mm. lakritsan ja konseptoinut sen venäläiseen kulttuuriin sopivaksi (Makulaku Metrin laku). Hän on johtanut menestyksellä kosmetiikka-alan globaalien pelureiden myyntiä ja markkinointia Suomessa ja Pohjoismaissa (P&G- Wella, ghd) sekä kehittänyt kemian tukkukauppaa globaalien raaka-ainevalmistajien kanssa. Konsultoinnissa Sanna on ollut mukana vuodesta 2012 ja tulee tukemaan suomalaisia yrityksiä maailmalle yhdessä kansainvälisten konsulttiemme kanssa.